Kevät on tulossa ja samoin kesä. Pääsiäiseksihän luvattiin
jo lämmintä ja paljon. Kevät aurinko tuntuu kyllä ihanalla, mutta onhan se myös
pettäväkin. Radiosta kuulin, että moni ei ymmärrä varoa kevät aurinkoa. Talven
jälkeen iho on ohkaisempi ja aurinko voi vahingoittaa ihoa. Aurinkolaseja pitää
muistaa myös käyttää, ei ainoastaan että näyttää coolille vaan silmien vuoksi.
Hieman aloin miettimään omaa aurinkolasieni käyttöä. Olen aina ostanut
tiimari-tokmannin laseja joissa on UV 100 merkintä, mutta ovatko ne kuitenkaan
oikeanlaiset. Tietenkin aurinkolasienkin kohdalla ”käytetty” lasi vain auttaa.
En nimittäin kovin usein kuitenkaan käytä (ulkona) laseja vaan siristelen
silmiäni. Radiossa kun kertoivat että aurinko voi varoittaa silmiä niinkin,
että vasta vanhana huomaat eroja, niin todellakin säikähdin. Eli harmaakaihi ja
muut silmä ongelmat voivatkin olla auringosta. Aika hurjaa kun ajattelee, että
pienenä leikittiin, kuka pystyi pitempään katsomaan aurinkoon.
Pysyen auringossa ja kevään ilmestymisestä. Kevät aurinko
kyllä lämmittää ihan asunnon sisällä asti ja saa näkymään lian (ja kaiken ylimääräisen
tavara kasan). On se jännä juttu, kuinka se saa innostumaan siivoamaan tai järjestelmään
(jopa minut). Vaikka aurinko saakin ainakin minut piristymään ja tekemään
juttuja, on sillä toinenkin puoli. Nimittäin migreeni. Vaikka kaihtimet ovat
päivät kiinni, paistaa aurinko kaihtimien raoista häikäisevästi. Täällä sitten
sisällä olen välillä aurinkolasit silmillä, jotta pystyn tekemään jotakin. Maaliskuu
oli vähän siitä syystä hiljainen ompelurintamalla. Sain kuitenkin jotain
aikaiseksi, enimmäkseen korjaus ompelua.
Maaliskuussa oli miehen kummipojan rippijuhlat, joten
jouduin hankkimaan jotakin talvijuhliin sopivampaa vaatetta. Kesäjuhliin
minulla onkin viime vuonna hankkimani mekko, mutta jotenkin vilukissana, en
uskaltanut laittaa mekkoa edes paksuilla sukkahousuilla. Tilasin ellokselta
harmaan trikoo mekon/tunikan. Mielestäni se oli ehkä enemmänkin tunika, kuin
mekko. Pitkät takit ja tunikat eivät sovi mielestäni minulle, sillä minulla on
lyhyet jalat. Tilatessa vaatteita on todella vaikeaa tietää oikeaa kokoa. Kun
paketti tuli, pähkäilin pitkään tunika päälläni peilin edessä, pidänkö vai
palautanko sen. Tilatessa olin melko varma, että se on päälläni tiukahko, joten
minun tarvitsisi vain lyhentää sitä. Yllätyksekseni se olikin todella iso,
joten pähkäilin sitten jaksanko alkaa kaventamaan ja kuinka suuri töinen se
olisi. Pitkään katselin peilin edessä. Loppupeleissä molemmilta sivuilta täytyi
ottaa yli 4 cm, kavensin myös hieman hihoja sekä nostin noin 2 cm olkapäästä,
jotta olkasauma asettuisi edes hieman ylemmäksi. Pituutta otin pois n. 10 cm.
Seuraavana korjausvuorossa olivat farkut. Huomasin nimittäin
joulukuussa, että ainoat käyttämäni farkut ovat kohta hajoamassa käsiin, joten
oli uusien hankinta. Kauppaan mennessä vaatepuolelle, minuun iskee aina pihiys.
Vaate, tai esim. farkut eivät saa maksaa yli 20 €. Olen sitä ikäluokkaa, että
käännän vieläkin euron markoiksi, ja jotenkin tulee mieleen, että olisinko
markka aikana laittanut farkkuihin 120 mk. EN. Vieläkin on tallessa 90-luvun
elloksen tai anttilan lehtiä ja niitä katsellessa miettii, että en olisi
silloinkaan ostanut 90 mk maksavaa paitaa. Silti jotain olisi kuitenkin
laitettava päälle. Toinen ajatus on myös, että vaatteen täytyy olla ”muodin”
suhteen sellainen, että sitä voi käyttää vaikka 10 vuodenkin päästä. En ole
siis mikään muoti tietoinen. Kaupat ovat pullollaan kulutettuja farkkuja,
joihin minun ajatusmaailma vaan ei riitä. En halua sellaisia farkkuja, joita on
käsitelty niin loppuun asti, etteivät ne kestä paljoa käytössä. ja mitä siihen
käsittelyyn on tarvittu ja missä oloissa ne vaatteet on valmistettu.
Odottelin Elloksen tarjouksia varmaan helmikuulle asti, ja
lopulta tilasin sieltä farkut ja sen rippijuhla juhlapuseron. Olen tietenkin
sitä kokoa, että kauppojen valmiit vaatteet ovat minulla aina liian pitkiä.
Housuja on saanut aina lyhentää melkein 10 cm, jotta ne olisivat sopivan
pituisia minulle. Hävettää myöntää, mutta vielä tähän asti äitini on tehnyt
housujeni lyhennyksen. Vaikkakin kaupan farkuissa on koneella ommellut
lahkeensuut, olen aina pitänyt siitä, että ne on ommeltu käsin vain taitteelle.
Mahdollistaa sen että voi vielä lyhentää tai pidentää. Tosin on myös
mahdollista, että on tullut niin pahat taitokset, jotta uudelleen kääntämisen
jälkeen lahkeen suu on hassun näköinen. Nyt sitten päädyin tekemään lahkeiden
lyhennyksen itse. Ja hyvin onnistui käsin ompelukin. Vaikka ensimmäistä kertaa
ompelin. Tai olen minä varmaan joskus housuja tai jotain tuollaista ommellut,
mutta olen sitten suuttunut ja jättänyt homman äidille, koska ommel onkin
näkynyt päälypuolella. Nyt tuli nätit housut ja kyllä se nostatti itse tuntoa
kun sai jotain tehtyä ja varsinkin sellaista mitä on aina vältellyt. :)
Vaikka tuo aurinko lämmittää ja alkaa olla jo muutenkin
lämmintä, minä en ole vieläkään luopunut talvitakistani. Toki alkukuusta sain
aikaiseksi tuulettaa kaikki vaatteet ja vaihdoin kevätvaatteet kaappiin, mutta
kuitenkin toppa takki on ja pysyy. Niin hurja olen ollut, että villa huivi on
vaihtunut ohkaiseen puuvillahuiviin ja takin alla on vain ohkainen pusero. Maaliskuussa, ukon
lomalla kävimme Nilsiässä meijerissä ostamassa jäätelöä ja kävimme samalla
Nilsiän Tokmannilla. Kiertelin vaatteet läpi ja näin sitten huiveja rekissä.
Katselin ja ihastuin tuohon valkoiseen perhoshuiviin. Ensimmäinen tuollainen
kaupan pitkä puuvillahuivi. Maksoi vain 5 €, joten siksi lähti mukaan. Ainut
huono, että purkautuu päät. Ei ole huoliteltu niitä, enkä ole vielä itsekään
ehtinyt laittaa siksakkia reunaan. Pitänee ehtiä nopeasti, vielä kun huivi
kiertyy kaulan ympäri. Lankoja roikkuu niin paljon ja jää aina takin vetoketjun
väliin, että tuntuu välillä huonolle ostokselle tuo. Mutta sitten katson värikkyyttä ja kuviota, ja olen taas toista mieltä. On se ihanan värikäs.
Kevät (ja syksy) on mielestäni vaikea pukeutumisen suhteen.
Varsinkin kun aamuisin on kylmä ja iltaisin läkähtyy talvivaatteissa. Ehkä
tästä syystä itsekin vilustuin juuri tällä viikolla. Tässä odottelin yhtenä
päivänä bussia pysäkillä ja pienet lapset polkivat pyörätiellä kevät takit
auki. Kyllä itselleni tuli kauheat vilun väristykset. Jännä kuitenkin, että
itsekin tuon ikäisenä olin ilman pipoa, käsineitä ja takki auki. Ja nyt
paleltaa ja kauhistuttaa nuorten vähäinen vaatetus. Selvä ”vanhuuden” merkki.
Keskeneräisten töitteni laatikosta löysin myös jo
leikkaamani tuulihousut. Olin leikannut ne Eurokankaan palalaarista löytämästäni
maastokankaasta jo pari vuotta sitten. Koulu oli syynä, etten ole ehtinyt tehdä
niitä loppuun. Koska kankaan kuvio on vähän outo, on tarkoitus tehdä ne
retkeily/melonta käyttöön. Ja koska ne ovat ensimmäiset vetoketjulliset housut,
jotka olen ikinä tehnyt, voi olla hyväkin että ne on vain metsäkäytössä. Kuviointi on kuin tetrispalikat.
Kaavat housuun on
Ottobre woman 5/2009 lehdestä. Lehti on englannin kielinen versio, mutta ohjeet
tuli erillisenä paperina suomeksi. Ja hyvät ohjeet ovatkin.
Se on hyvä, että
ompelulehdissä kerrataan aina asiat esimerkiksi kuinka kunkin ohjeen kohdalla
jokin ”uusi” juttu tehdään. Varsinkin omalla kohdalla, koska unohdan aina
kuinka jokin asia tehdään tai mitä se tarkoittaa. Enkä ole kovinkaan paljon
vaatteita vielä ommellut (tai itselleni). Ottobren lehden vaatteet ovat
ohjeidenkin lisäksi myös kaavoituksen suhteen parempia kuin muiden
kaavalehtien. Itselleni ei aina käy vaatteet joissa on muotolaskokset. Olen
äitini kanssa tehnyt ennen Suuri käsityönlehden kaavojen mukaan vaatteita,
mutta ne pysähtyivät aina siihen kun jokaisessa kaavassa oli rintalaskokset. Ne
ei vaan mitenkään mallaudu minun päälle tai kaavoissa ikinä kohdalleen. Olen
myös juuri sitä kokoa, ettei kaikki suuren käsityönlehden vaatteet edes käy.
Ottobressä on se hyvä puoli, että melkein jokaisessa mallissa on isojakin
kokoja.
Innostuin tässä yhtenä päivänä sitten ompelemaan niitä
housuja. Ohjeesta poiketen en aio laittaa vuorta housuihin.
Vetoketjulaatikostani löysin taskuihin käyvät vetoketjut ja aloin tekemään
housuja. Näin jälkeenpäin pystyn nauramaan makeasti omille typeryyksilleni.
Ompelin siis ensimmäisiä housunvetoketju taskujani ohjeen mukaan yhtenä iltana
ja kuuntelin samalla Radio suomen keskusteluiltaa stereoideista. Ukko pelasi
makuuhuoneessa ja tuli lopulta keittiönpöydän ääreen, jossa ompelin,
ihmettelemään sitä minun höpinääni. Hyvistä ohjeista huolimatta, en vaan ymmärtänyt
miten tasku ommellaan. Ukkoni on insinööri, joten hän vain ”katsoi” ohjeita ja
vaikkei ommella ossaakkaan niin kertoi miten se tehdään. Ja näiden ohjeiden
mukaan ne sitten onnistui.
Jatkoin housujen ompelua seuraavana päivänä, sillä illalla
silmäni tai järkeni eivät olleet enää parhaimmillaan. Ompelin toisen puolen
vetoketjutaskun loppuun ongelmitta. Seuraavaksi ohjeen mukaisesti ompelin
lahkeiden sisäsaumat ja haarasauman. Sitten aloin suunnittelemaan miten se
vetoketjuhalkio tehdään. Lueskelin housun ohjeen uudelleen alusta läpi. JA
sitten tulikin mieleeni, että olikohan ne taskut ihan valmiit, taisi nimittäin
jäädä jokin kappale vielä tuohon silityslaudalle. Kyllä minua nauratti
katsellessani housuja, joissa ei ollut toimivien vetoketjutaskujen lisäksi
taskupussia ommeltuna. Ajattelin sitä tilannetta, jos olisin saanut housut jo
valmiiksi ja laittanut housut päälle ja tiputtanut taskuihin jotakin. Miltähän
se olisi tuntunut kun tavara olisikin tippunut nilkkoihin. Olisinkohan
huomannut? Nyt on sitten toimivat taskut, ei enää tipahda tavaroita nilkkoihin.
Huhtikuussakin on luvassa korjaushommia, seuraavana on
vuorossa vanhat tuulihousuni. Pelasimme viime syksynä mieheni kanssa
frisbeegolfia ja kun heitin oikein kunnolla lensi nappi housuistani ja samalla
hajosi pitkään oikutellut vetoketjukin. Onneksi ihan minun tuurilla ruohikolta
löytyi pätkä narua, jolla pystyin sitomaan housut ylleni vyönlenkeistä ja
pystyttiin pelaamaan frisbee rata loppuun. Nyt löysin housut ja niihin ostamani
vetoketjunkin. Kun katselin housuja, mietiskelin aluksi että mikäs se ongelma
näissä housuissa olikaan, kun olivat korjauslaatikossa. Testasin ensin
vetoketjua, joka toimi moitteettomasti. En minä kyllä niitä ollut vielä ehtinyt
vaihtaakaan, joten voiko vetoketju korjautua itsessään? Ei varmaan, mutta nyt
ketju toimi taas moitteettomasti. Pitää se kuitenkin vaihtaa. Se onkin
ensimmäinen housunketju, jonka vaihdan. Ennen kuin alan vaihtamaan on otettava
kaikki käsityökirjat esiin, netti sivustot avuksi ja tietenkin puhelin käden
ulottuville, jotta tarvittaessa voin soittaa käsityö- ruoka/leivonta tukeen,
eli vanhemmilleni. ;)
Äitini ompeli lapsuudessani meidän kaikki vaatteet,
toppapuvuista, hanskoihin, yö vaatteet, kauluspaidat ja mekot. Veljeni ja minun
lisäksi hän ompeli myös isälle ja itselleenkin. Muistan että oltiin usein aina
samiksia. Äidillä ja minulla oli samasta kankaasta tehdyt samantyyppiset vaatteet ja joskus erisävyisenä. Ja niin oli perheen miehilläkin. Isänikin on tässä
vuosien myötä oppinut ompelemaan tai ainakin korjaamaan vaatteitaan ja osaa myös
neuvoa. Tai halua on neuvomiseen, vaikkei aina ihan olisi ”oikeanlainen” se
tekotapa, jolla hän sen tekisi.
Huhtikuun ensimmäisessä kirjoituksessa kerroin leikanneeni
kasseja ja kelta-mustakukallisesta kankaasta paidan. Se Ikean kankaasta tehty
laskos kassi on aivan ihana käytössä. Ostin joskus Eurokankaasta erittäin
joustavaa trikoota tarkoituksena tehdä huiveja, mutta sitten idea muuttui.
Päädyin tunikan tekemiseen, mutta hieman erilaisena kuin muulloin. Olin nähnyt
netissä kuinka pitsiä on käytetty paidoissa. On täysin pitsisiä hihoja, joustopitsiä
koristeina ja vaikka mitä. Aloin suunnittelemaan tulevaa pitsi tunikaani.
Päädyin laittamaan pitsiä hihoihin, kädenpäälle. Seuraavaksi piti päättää
joustopitsin väri, ja päädyin keltaiseen. Palakaupassa sain pitkään etsiä
oikean väristä keltaista, sillä keltaiset olivat mielestäni liian vaaleita.
Lopulta löysin sopivan. Leikkasin siis hihan kahteen kappaleeseen ja ompelin
joustopitsin siihen väliin. Kaavana käytin Joka tyypin kaavakirjan naisten trikoopuseroa. Olen tehnyt samalla kaavalla jo pari puseroa aiemminkin. Pusero on ollut jo käytössä paljon. Ihana pusero
minusta.
On se vaan niin jännä tunne vielä näinkin vanhana, kun
oppii jotain uutta. Tai kun saa jotain valmiiksi. Varsinkin ompelu on
sellaista, että näkee mitä on saanut valmiiksi. On siis jotain käsin
kosketeltavaa. Se tunne kun saa jotain uutta valmiiksi tai oppii jotain uutta
tekemään, niin se kyllä nostaa itsetuntoa. Ja halua tehdä uudelleen ja oppia
jotain uutta taas.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti