Vanhoja töitä

Viime viikolla innostuin hieman ompelusta ja olihan noita tarkoituksiakin mihin pitäisi tehdä lahoja mm. isänpäivä ja ystävälle uuteen kotiin lahjaa. Ja onhan tuo joulukin tulossa salakavalasti vasemmalta. Etsiessäni kankaita kangas laatikoistani ja muista laatikoista löysin myös leikattuja ja hieman ommeltuja juttuja.

  

  

Olenpas ollut joskus innoissani pussukoista. Osan olen saanut ommeltua ja osa on vielä ompelematta. Eiköhän niille kuitenkin kotikin löydy.

 

Viime kesänä kokeilin aplikointia ja tietenkin kokeilin pöllöllä. Mielestäni ihan kiva, mutta en vain tiedä mihin tuon ompelisi kiinni. Ideoita pitäisi keksiä mitä tuosta tekisi.

Pari viikkoa sitten kävin SPR:n Kontissa ja satuin tekemään paljon löytöjä. Itselleni ostin tuon Kasvisruutukokki kirjan ja hintaakin oli vain 5 €. Äitini oli lainannut tuon kirjan kerran kirjastosta ja olin ihastunut sen ohjeisiin ja kasvis ja muuhun tietoon. Satuin olemaan puhelin yhteydessä äitiini ruokakirjan suhteen, kun löysin tuon lasten vaate kirjan. Äiti pyysi minua kuvailemaan sitä puhelimessa ja pyysi lopulta minut ostamaan sen hänelle. 

Kuopion Kontissa ei ole enää nimellään olevaa löytönurkkaan, mutta silti kutsun sitä aina siksi. No löytönurkasta löysin pussillisen satiini ja sametti nauhoja ja sitten kaksi pussia tuollaisia esim. verkkaiden sivuun ommeltavia teree nauhoja. 

Isänpäivää

Onhan se vähän hassua ja erikoista juhlia isänpäivää kun itse olen jo yli 3-kymppinen. Kuitenkin se on tullut tavaksi juhlia kakun kera ja antaa jokin kiva lahja isälle. Miksipäs sitä poiketa jostain tutusta. Kuitenkin tämä vuoden isänpäiväksi on ollut vaikea keksiä jotain kivaa ja nopea lahjaa isälleni. Viime vuodeksi tein hänelle isä-isi kankaasta t-paidan. Eikä nyt oikein ole ollut aikaa tai voimia flunssalta tehdä jotain isoja juttuja.

Isältäni hävisi hänen kirjastokorttinsa noin puoleksi vuodeksi, eikä sitä löytynyt monien etsintöjen jälkeen mistään. Kunnes sitten eräänä syksyisenä päivänä hän alkoi autossaan laskemaan laskimella jotain ja kas kummaa kirjastokortti löytyikin taskimen kotelosta. Nuo pienet kortit luiskahtavat aina vaikka mihinkä väliin, mutta kiva kun löytyi. Tästä tulikin sitten itselleni mieleen kerran ukkoni ystävän perheelle tekemäni kirjastokortti kotelo. Tässä olisi oiva lahja isälle ja siihen vielä mukaan kassi johon laittaa kirjastosta haetut kirjat ja lehdet. Tosin jokuhan voi ottaa tuon suorana "kettuiluna".  Korttisuojan idean olen löytänyt kirjaston kirjasta nimeltä Luovat kädet (Purhonen Kirsi ja Takkinen Helinä). 

Olin hankkinut siirtopaperia tummille kankaille ja pääsin kokeilemaan nyt sen kiinnittämistä. Löysin akun kuvia netistä ja tulostin ne paperille. Tulostin samalla myös vähän muitakin kuvia. Leikkasin paperista ääriviivoja pitkin ja silitin kankaalle.

Minä ja kanttinauha. Emme tule toimeen sitten yhtään. Tein ensin tuon vasemman puolisen kotelon. Ompelin ja purin kanttinauhan varmaan neljä kertaa, kunnes sain edes tuollaisen sotkun aikaan. Tuon oikean puoleisen sain heti kerralla ommeltua ja sai kelvata. Tosin huomasin myös ompelukoneen jättäneen lankasuttuja ja hyppytikkejä.

 

Kankaan kassiin olen tilannut joskus kangastorilta. Aiemmin olen tehnyt siitä ukon nuorimmaiselle veljelle essun. Isälleni tuo oli hyvä kangas, sillä hän on nuorena työn takia matkustanut paljon ja nykyään hän tykkää katsella kartoista mm. melonta reittejä. Lahjat tuntuivat oelvan taasen mieluiset isälle. Nyt hänkin sai oman kangaskassin, kun kerran äidilläni on ollut jo vuosia tekemäni kangaskassi.

Huomaatteko vanhan rajat.

Niska kipuja ja takin kääntämistä

Nyt tiedän, ettei tekstiejä kannata muokata enää jälkikäteen, sillä teksti päivittyy sille päivälle. N'äin kävikin tämän tekstin kohdalla. Halusin muokata kuvaa ja vähän tekstiä, joten jo keväällä kirjoittamani teksti päivittyikin nyt tähän kuuhun. En ole näin tehokas.

Inhottavinta niskakivuissa mielestäni on se, jos ei tiedä mistä se kipu on tullut. Yleensä ainakin minä olen pystynyt tunnistamaan mitä kautta niskat on kipeytyneen, eli minkä tekemisessä asento on ollut todella huono tai olenko jotenkin muuten satuttanut niskani. Omalle niskalleni rintauinti on yksi huonoimpia. Siksi olen tottunut siihen, että uin vain vähän kerrallaan ja heiluttelen paljon käsiä vedessä. Selkäuinnissa en pidä siitä, että menee vettä korviin ja en tiedä minne menen. Pitäisi varmaan kiiniittää itseensä peili. Ommellessa tai tietokoneella ollessa minä, tai kuka tahansa alkaa jossain välissä aina röhnottämään. Kun on potenut huonon asennon aiheuttamista kivuista niskoissa, päässä ja käsissä yli 20 vuotta, niin kyllä sitä yrittää huomata ja muistaa jos niskat ovat huonossa asennossa. Jos sitä ei itse muista, niin kyllä ne niskat sen ilmoittavat. 

Viime viikon lopussa heräsin aamuyöstä kauheaan pää- ja niskasärkyyn. Särkylääkkeen oton jälkeen nukuin vielä muutaman tunnin ja heräsin siihen kun ukko oli jo lähdössä töihin. Sängystä noustessani huomasinkin pääni jääneen vasemmalle, eikä liikkunut yli tuntiin mihinkään. Olin lähdössä sinä päivän bussilla Kuopioon, joten ainut ajatus mikä niskastani tuli oli, että ”onneksi niska on vasemmalle niin näen kun bussi tulee.” Sen jälkeen kädet eivät ole nousseet olkapäätä korkeammalle. Ei ainakaan ilman kipua. Kyllä sitä on keinot keksinyt kuinka saada jotakin korkeammalta. Onneksi minulla on hyvät keittiön tikkaat, joilla pääsen korkealle hyvin. Tikkaat ovat siis omat tekemäni, joskus 5 vuotta sitten.

Mitäs sitten tehdään, kun keittiön tikkaita ei jaksa nostaa. No toivotaan että tikkaat ovat maton päällä ja käännetään mattoa jaloilla. Matto ehti kääntyä viikonlopun aikana ehkä 5 kertaa. Onnekseni olen ostanut joskus noukkijan (tai mikä hampaat sen oikea nimi on), jonka avulla olen pystynyt nostamaan lattioilta ja kaapeista jotakin ei niin särkyvää.

Tänään onkin ollut jo vähän parempi päivä niskojen suhteen. Pää kääntyy vähän paremmin, eikä ole enää ollut sellaista kauheaa niskan jäykkyyttä. Ei ole ollut niskat ihan näin pahassa kunnossa vuosiin. Ehkä viimeksi 3 vuotta sitten kun perääni tömähti (ihan kevyesti) auto liikenne valoissa. Sen jälkeen niska oli ihan samassa kunnossa kuin nyt. Tosin on niska kipeytynyt pienenä ihan vain silmien edestä lentävästä kumilenkistä, kun olen sitä nopeasti väistänyt. Se ihmetyttää, että mikä tämän aiheutti nyt. En ole tosiaan mielestäni räväyttänyt niskaa mitenkään ja ompelin viimeksi 1,5 vko sitten ennen niskojen kipeytymistä. Vai voisiko niskat kipeytyä vasta myöhemmin?

Kuten otsikossa lukee takin kääntämisestä, niin sellainen takin kääntäjä minä taidan olla. Yksi esimerkki tuli nyt tänään. Näin eilen maanantaina missi Sara Chafakin suolasta sahramiin ohjelmassa kivan uutuuden tavalliseen kääretorttuun. Raitakääretorttu oli minulle ihan uusi asia, mutta netissä jo moni oli sellaisia tehnyt monen värisinä ja makuisina. Siinä tein jotakin keittiön pöydällä ja katselin tätä ohjelmaa ja sanoin ääneen, että kyllä on työlään näköistä, kellä tuollaiseen on aikaa, en tule ikinä tuollaista tekemään. 

Siinä sitten illalla kävin kirpparipöydän tyhjennyksen jälkeen ruokaostoksilla ja ostin tiramisu rahkaa ajatellen tekeväni suklaaraitaisen kääretortun. Ja nyt tänään sen tein. Vanhalla tutulla (unelma) kääretorttu ohjeella tein taikinan. Puoleen taikina määrään sekoitin kaakaojauhon ja pussitin taikinat. Suolasta sahramiin ohjelmasta otin todella kätevän vinkin kuinka saada taikina ”helposti” pussiin. Siinä pussi laitetaan korkeaan ja kapeakaulaiseen astiaan (esim. tehosekoittimeen) ja lusikoidaan taikinaa pussiin. Kyllä se ohjelmassa näytti todella helpolle, mutta toista se on itselläni. 

Pursottaminen oli sitten vähän helpompaa. Taikina ei levinnyt vaan pysyi hyvin raitoina. Ainoa ongelma oli, että tummaa taikinaa oli vähän vähemmän, joten n. 5 cm loppu reunasta täytyi laittaa vaalealla taikinalla. Vaaleaa taikinaa jäi vielä jonkin verran pursotuksenkin jälkeen.

Olin tehnyt päiväruoaksi kasvislasagnea, joten uuni oli vasta 150 asteinen. Uunimme on todella ärhäkkä, joten täytyy aina olla matalampi lämpötila, kuin ohjeissa. Kääretortun ohjeessa lämpötila oli 250, joten nostin lämpötilaa, mutta tyhmyyksissäni nostin vasta lämpöä laittaessani torttupohjan uuniin. Sitten vain munakello pirisemään ja laittamaan pyykki kuivumaan. Nopeasti laitoin pyykin kuivumaan sillä 7 minuutin paisto ajasta oli mennyt vain 3 minuuttia, kun tulin jo keittiöön. Uunin lämpötila oli noussut vasta 175. Pahus tuon munakellon kanssa, sillä se ei soinut ollenkaan, enkä sitten muistanut katsoa uuniin. Siinä siivosin keittiötä leivonnan ja ruoanlaiton jäljistä ja vasta kun uunista alkoi haista palaneelle muistin kääretortun. Tuoksu oli paha ja vähän oli savuakin. Kyllä harmitti kauheasti katsellessani päältä palanutta raita pintaa. Onneksi katsoin pohjaa, sillä se oli vaalea, vain pinta oli siis kärähtänyt. 

Laitoin torttupohjan leivinpaperin päälle ja irroitin kevyesti leivin paperin. Paperi ei meinannut irrota helposti, joten ensimmäistä kertaa päätin kokeilla sitä kylmää vettä apuna. Miten sitä tuntuu, että aina tulee lisä hommia kun on kipeä tai on kiire. Siinä sitten kastelin sormiani vesilasiin ja yritin repiä paperia, kunnes vetäsin kädelläni vesilasin nurin. Onneksi lasi pysyi pöydällä, mutta lasillinen vettä valui laminaattilattialle. Siinä sitten piti nopeasti hakea lattiarätit vessasta, jotta pystyi kuivamaan lattian. Kyllä harmitti, että meni vettä noin paljon. 

Kun paperi oli poissa, leikkasin veitsellä palaneet pinnat pois. Torttu ei maistunut palaneelle, vain päälipinta oli vähän kärähtänyt. Täyte kun tulee palaneelle pinnalle, jää se nätti raitapinta näkyville, joka oli paistettaessa pohjana. Seuraavaksi tein täytteen. Vaahdotin kerman, lisäsin sokeria ja tiramisurahkan. Levitin täytteen torttupohjalle, ripottelin puolukoita ja suklaanpaloja ja käärin tortun takaisin rullalle. Loppu täytettä levitin kääretortun päälle ja loput laitoin pussiin jossa oli tylla ja pursotin jonkin kuvion päälle. Sitten tulikin mietintä, mihin sen kääretortun laittaa. Leikkasin molemmista päistä pienet palat, joista toisen söin kahvilla ja toisen jätin ukolle iltaruoan jälkiruoaksi. Kääretortun leikkasin puoliksi, jotta sain sen laitettua isoon laatikkoon jääkaappin.

Kääretorttu oli jääkaapissa ja aloin siivoamaan paikkoja. Kyllä lähti hermot kun laitoin lieden päällä olevaan maustekaappiin kaakaojauhetta ja sain vedettyä sieltä alas hammastikkurasian. Tietenkin kaikki tikut levisivät liedelle ja osa rinnuksilleni. Se oli kyll viimeinen niitti ja häivyin keittiöstä joksikin aikaa.

Kymmenen tikkua laudalla.

Eilen aamulla halusin katsoa jotakin elokuvaa ja aloin selailemaan mitä sitä löytyisi digiboksistamme. Ja mikäs sieltä löytyikään, no Oho sanoi Eemeli. Elokuvasta löytyi uusi sana, kun Tommi Rinteen esittämä Tommi etsi pistorasiaa, hän sanoikin ”missä on seinäkosketin”.  Seinäkosketin…. Kyllä nyt täytyy tuota sanaa alkaa viljelemään, sen verran kiva sana. EN ole nimittäin ikinä sitä kuullut. Tuli mieleen, onko tuota sanaa käytetty vain jossakin päin suomea tuolloin 60-luvulla, vai oliko se käytössä koko suomessa.

Halpaa matkustamista

Koska ukollani ja minulla on peräkkäin syntymäpäivät, saimme ukon vanhemmilta yhteisenä lahjana palapelin. Sen tekemiseen meillä ei yhdessä mennyt kuin 7 tuntia. Kuva oli meille molemmille mieluinen, joten päätimme kehystää sen. Onneksemme olin noin 6 vuotta aiemmin ostanut kaksi isoa kehystä palapelitauluja varten, joten yksi valkokehyksinen oli tyhjänä vanhemmillani.

Palapelin paketissa oli myös kuvia, joka antoi viitettä kännykän lisäpalveluista. Ilmeisesti tähän palalapeliin saisi omasta kuvastaan palapelin osat lähettämällä oman kuvan.

Ukko latasi puhelimeensa ohjelman ja sitten katselimmekin kamerasta ilmeisesti Amerikan taivasta ja maisemia. Mielestäni tuntui, kuin olisi itse ollut paikanpäällä. Tuohan olisikin halpaa matkustamista ja tutustumista matka kohteisiin, kun voisi vain ladata ohjelman ja käännellä kännykkäänsä missä ympäristössä onkaan sillä hetkellä. Mitähän naapurit ajattelisivat jos istuisi koko päivän rivarin parkissa autossa ja kääntelisi kännykkää sivulta toiselle ja kuvittelisi itsensä ajamaan vaikka Irlantiin tai Kaliforniaan. 

Valmistuihan lopulta nuo pienet ruokalaput eräälle 1,5-vuotiaalle pikkutytölle. Kaavan olen kopioinut Ompele kaunista lapselle kirjasta. Tein ruokalaput kuitenkin tekstiilivahakankaasta, jotka voi pestä pesukoneessa ja laitoin niihin puuvilla kanttaukset.

Ensimmäistä kertaa hoidin kiinityksen tarralla. Itselläni tuotti päänvaivaa saada kanttaus kaartumaan mutkassa, jottei se kipristyisi. Melko hyvin sain loppupeleissä.

Ikeasta olen hankkinut paketti kortteja, johin kirjoitin nyt ensimmäistä kertaa tuotteen käyttötarkoituksen, materiaalin ja hoito-ohjeet.